tiistai 31. maaliskuuta 2015

Tampere Kupliin cosplaydeitti aka "Niin mikä käsikirjoitus?"

Tampere kupliissa tuli tehtyä kaksi uutta aluevaltausta scenessä kun osallistuin ekaa kertaa cosplaykisaan ja olin Cosplaydeitin vetäjä tiimissä alusta loppuun pelkän vastaajan sijasta. Tässä postauksessa puin nyt hiukan tuota deittiä ja ennen kaikkea julkistamme alkuperäis kässärin yleiseksi viihteeksi   

Esitelläämpä näin heti kärkeen meidän tekijä tiimi mainoskuviemme avulla.






Suuri kiitos avusta myös assarina toimineelle Jansutille meidän valvottua, ideoistua pöljiä ja viime hetken "hei voiks sää auttaa paneelis tässä ja tässä." kyselyistä.

Ajatus joka johti tähän lähti tuossa syksyllä kun Ana huuteli haluavansa tehdä kermakakkun eli Izumin mekon samaan aikaan kuin itse olin tahollani miettinyt kenet ylipuhun k.o. cossiin koska koin suunnatonta samaistumista Ryouman. Löysimme toisemme ja lopputulos onkin niin paljon muuta kuin ensimmäisen chatti miitin jälkeen oletin ja talvella kirjoitetussa käsikirjoituksessa luki. :,DD

Koska ainakin itseä aina kiinnosta teko prosessit, ja koko tekijä tiimiämme naurattaa kuinka huonosti pysyttiin alkuperäis suunnitelmissa päädyimme julkistamaan alkuperäissen kässärin tänne. Kaikilla kun nyt teoriassa oli käsikirjoitus mukanaan koko deitin ajan juontolappujen muodossa. Lisäksi mainitaan pari huomiota paneeliin eksyneiden improvitsien todenperäisyydestä.


– Alun Senan veljesten kinastelu autolla ajosta oli ihan tosi asia. Izumi oli ajanut autolla paneelin pito aamuna pieni muotoisen kolarin ennen deittiin tuloa. Syy miksi olimme hänen kanssan myöhässä koko hommasta.

– 29:34 kohdassa Tokiyan vastaus että Ren yli puhui deitiin on tosi. Thalionkalwen on Vision Princes ryhmämme Tokiya ja vastasi minun Renin kyselyihin mukaan lähtijöistä. Meillä kun mainostamisesta huolimatta oli tiukalla saada nuita vastaajia/kysyjiä. Hetkeä myöhemmin seurannut kikatus lavasteista oli puolestaan mun moka kun unohin mikin päälle. Aleettiin heti kulisseissa vaihtaa kuulumisia Tokkin kanssa. Ei hän sitä malttanut olla porisemasta ystävän kanssa kun ei oltu nähnyt sitten frosbite. :DD

– 1:01:15 "Vaikka siinä menis kaikki viikon yöt" Tunnestustihan en koskaan työskentele useita vuorokausia putkeen jos jonkin projektin deadline sitä vaatii. En niin en.  mm. Just ennen Trekupliita ollut taas epäinhimillisä tunteja valveilla.

Sitten itse vertailuun

Alkuperäinen käsikirjoitus Vs. Deitti video



Rei: Jossain sen täällä pitäisi olla… ei, ei, ei, no nyt!
Shougo: Oikeassa salissa me nyt ainakin ollaan.
Rei: Niin siihen yaoi paneeliin kesken ryntääminen ei johtunut sun erittäin huonosta suuntavaistosta.
Shougo: *vinkuu* Reiiiiih se ovi oli ihan samanlainen kuin-
Rei: Niin kuin nää kaikki ovet täällä
Shougo: *angstää* Niin
Rei:hmm ihan kuin täältä puuttuisi jotain?
Shougo: Miten niin?
Rei: Ihan kuin olisin unohtanut…
(molemmat yhtä aikaa hetken mietittyään vierekkäin) izumi!
Rei: Izumi missä sä oot?
Shougo: Pikkuveliii!
Izumi:I-Isoveliih!! (Sermin takaa.)
Shougo: Izumi luojan kiitos! Sun pitää tulla nyt pois sieltä että me saadaan tää homma käyn-…. Miksi sulla on toi hame taas päällä?
Rei: *yskähtää* Promootio syistä. 
Izumi: Mä en tule pois täältä ennen kuin tää koko soppa on ohi!
*shougo vetää rein mukanaan lavan eteen ja puhuvat muka kuiskaten.* Shougo: Mitä me tehdään? meidän on saatava se pois ton sermin takaa tai tää koko show menee pipariksi ilman toista juontajaa.

Rei: Mulla on idea. Pelaa mulle aikaa selittämällä säännöt.
Shougo: okei! *on jo menossa mutta pysähtyy kuin seinään*Rei?... *Kääntyy kohti* Mitkä säännöt?
*rei lätkäsee itseään naamaan ja vetää säännöt povitaskusta.* Aaa 
öööö Eli homman nimi menee näin että tänne tulee kysyjä. Jonka sydäntä nämä kolme ehdokasta sitten yrittävät voittaa. Kysyjä kysyy viisi kysymystä ja sermi on sen takia että ulkonäöllä ei olisi tämän homman kanssa mitään tekemistä. Kysymysten jälkeen kysyjä valitsee mieleistensä vastausten perusteella mielitiettynsä ja koittaa arvata kuka se näistä vastaajista on ja tässä samalla muistuttaisin shougoa pitämään tällä kertaa vaatteet pääl…lä?
Rei: Se viime viikon talk show on vielä muistissa. 

(Rei löytää figuurin ja kävelee takaisin sermille/ovelle) Rei: Izumi! *sermille päästyä ->* Sä saat tän erikoispainatus figuurin jos sä teet tän show’n ilman kitinöitä.
Izumi: *nappaa figun ja pamahtaa sermin takaa esiin* Tervetuloa Tampere kupliin ihka ensimmäiseen cosplay deittiin! Minä olen juontajanne Izumi Sena ja mukanani minulla on Rei Sagara! Isoveli Shougo Sena! ja… Hei missä se neljäs juontaja on?
Shougo: Mä oon varma että se perui osallistumisensa-
Ryoma portaiden päässä/yleisön takana: IZUMIIIIIII!
Izumi: Ryoma! <3
Shougo: *napsauttaa sormiaan pettyneenä* perkule mä luulin lukinneeni salin oven.
Rei: *lyö Shougoa olkapäähän/rintaan varoitukseksi. sillä aikaa kun Ryoma tulee Izumin luo ja halaa.
Shougo: Au! Rei älä lyö sä tiedät että mä oon herkkä mustelmille!
Rei: Oo hiljaa draamakuningatar ja ota sisään meidän ensimmäinen kysyjä.
Shougo: No joo joo. *kuiskaa* orjapiiskuri
Rei: Kuulin tuon.

Shougo: Mäkin sua. Heterokierroksemme kysyjä kuvailee itseään Taianomainen tasa-arvon taikuri
Byakuren Hijiri, Touhou
(tämän kierroksen Izumi toimii kysyjän ulosviejänä ja sisään tuojana. Ryoma sisään soittajana)
Rei: Izumi. Veisitkö hänet ulos?
Izumi: Tottakai. Tule, Mä näytän sulle mun sarjiskässärin.
Rei: Tästä pääsemmekin ensimmäiseen vastaajaan joka kuvailee itseään Hiljainen ja Tappava
Kurloz Makara sarjasta homestuck.
Shougo: Seuraava uhrimme- köh siis hakijamme kuvailee itseään pitkävihaiseksi, perunojen vihaajaksi ja tomaattien rakastajaksi. Romano Hetaliasta
(KOLMAS VASTAAJA HAETAAN YLEISÖSTÄ KEKSIKÄÄ VAIKKA TEKOSYY ETTÄ KOLMAS VASTAAJA JÄI KOTIPLANEETALLEEN TAI JOTAIN.)

Siellä mistä minä tulen ei ole miehiä juuri lainkaan, joten voisitko kertoa mitä erityistä heissä on?
2. Jos voisit muutta jotakin tästä maailmasta itsellesi mieluisaksi, mitä se olisi?
3. Olen varsinainen taikuri, kerrohan mikä tekee sinusta erityisen?
4. Onko iällä väliä, sillä itselläni vuosia on kertynyt reippaasti yli tuhat?
5. Minut tunnetaan pyhimyksenä, mutta kukapa meistä ei tekisi syntiä silloin tällöin..kuinka syntinen sinä olet?

Rei: Palkinnoksi saatte liput Shougon bändin keikalle.
Shougo: Nyt kun hetero kierros on ohi, voidaan jatkaa show’n kauniimpaan osapuoleen.
Rei: Sillä nyt on vuorossa Shojo ai kierros!
Shougo: Tällä kierroksella – 
Izumi: Oniichan! Tänhän piti olla mun ja Ryoman juonto keikka?
Shougo: Voi anteeksi Izumi! Totta kai sä saat juontaa! *halaa Izumia vähän liian kovaa*
Izumi: Ve-Veikka! Henki ei kulje! 
*Ryoma tulee ja työntää Shougon pois.* Ryoma:  JOS!... Reille sopii me jatkamme tästä?... Shougo irti!
Rei: Noh. minulla on muutenkin paperitöitä. *menee koneelle soittamaan sisään tulomusiikkia.*
Shougo: REI!? Ei me voida jättää Izumia tuon kanssa! *Rei on sillei voi vittu ja kävelee ottamaan Shougoa korvasta kiinni ja taluttaa tuolille* Hei ei EI E-Au Au Au Au Au *REI VIE SHOUGON ”korvasta” ISTUMAAN JÄÄHYLLE.*

Izumi: En voi uskoa että iso-veljeni käyttäytyy kuin viisivuotias. *nolona* 
Ryoma: Älä huoli rakas et säkään kauhean aikuinen ole.
Izumi: …Mitä? *vihaisena*
Ryoma: Ta-Tarkoitin että se on söpöä että olet hieman lapsenmielinen!
Izumi: ….ai jaa. Kiitos! *hieman nolohkona ja ryoma pyyhkii hikeä otsaltaan*
Shougo: Hyvin pelattu. (nojaa polviinsa ja taputtaa sarkastisesti)
Ryama: Oo hiljaa! *närkästyneesti*
Izumi: Rei! Saanko kortit!
Rei: *ei katso ylös koneelta ja ojentaa juonto kortit.* Ole hyvä
Izumi: Kiitos. Eli. Kysyjänämme meillä on... Ryoma. 
Ryoma: Mitä?
Izumi: Meillä on ongelma. Meiltä puuttuu kysyjä.
(Kysyjä haetaan yleisöstä Shougo vie ulos)

Ryoma: Ensimmäiseksi vastaajaksi tulee neito joka kuvailee itseään Uskolliseksi tiikerinraitaiseksi oikeaksi kädeksi. Shou Toramaru Touhousta.
Izumi: toinen vastaajamme on osa parivaljakkoa joka ei ole sieltä siveimmästä päästä. Hän kuvailee itseään sanoilla: Itsevarma, total bitch ja aina vaan sänkypuuhat mielessä. Panty sarjasta panty and stocking with garterbelt.
Ryoma: Viimeinen vastaajamme on tämän parivaljakon toinen osapuoli joka kuvailee itseään sanoilla Herkkuperse, Se varautuneempi ja ujo. Stocking sarjasta Panty and stocking with garterbelt.

Shojo ai kierroksen kysymykset: 
- Mihin veisit minut ulos? 
- Pervoutesi asteella 1-10?
- Kummalla meillä olisi tässä suhteessa housut vai onko sillä mitään väliä?
- Planeettaa lainaten, Mitä mä saan ja kuinka paljon?
- Osattaisiinko me kasata ikena huonekalu yhdessä?

Izumi: palkinnoksi Viikonloppu matkan LalaLuLu teemapuistoon
ryoma: Ja shougo maksaa tämän
Shougo: Mitä Enhä?!
*Rei murisee ilkeännäköisenä* Shougo: Okei oon hiljaa.
Izumi: onpa ne söpö pari!
Ryoma: ihan niin kuin jotkut jotka tunnen.
Izumi: *punastuu* Ryoma…
*Ryoma ottaa Izumia kädestä ja antaa käteen tai ranteen sisäpuolelle suukon ja Izumi on yhä hämillään.* Ryoma: Minun Izumini.
Shougo näkee ja ottaa huivin/pussilakanan tuolin vierestä.
Shougo: Izumi! kato Sailormoon cossaaja!
Izumi: Missä?! *Kääntyy etsimään yleisöstä*
*Shougo heittää Ryoman päähän joko tyynyliinan tai huivin suulle ja raahaa ulos/piiloon.*

Izumi: Ei siellä mitään- Ryoma? mihin sä menit!?
Shougo: *Shougo juoksee piilosta Izumin luokse* Izumi! Ryomalle tuuli kiireellinen tuurauskeikka joten me päästään juontamaan yhdessä eiks oo kivaa!? *Innoissaan*
Izumi: Joo kai. *alakuloisena*
Rei: *nostaa katseen hitaasti ylös koneesta ja katsoo pistävästi Shogoa* Haistan enemmän kuin palaneen käryä.
Shougo: *Reille* SHHH älä pilaa tätä ny! *näkee Alakuloisen Izumin* Älä nyt kaikki sujuu hyvin. saadaan vähän yhteistä sisarus aikaa. Sitä paitsi nyt tulee mieskauneutta lavalle. 
Izumi: Meinaaks sä että tänne tulee miehet ettiin miehiä?
Shougo: Just eli sullekkin löytyy silmänruokaa.
Izumi: Oooh *oivaltaen*…Ehkä se ei oo sit niin paha.
Shougo: Hienoa! (tekee fist pumpin ilmaan kun Izumi ei katso)

Izumi: Eliii kysyjäksi meille tulee kilpailevan firman idoli *Mumisee* mitenköhän rei tänkin oikein junaili. joka kuvailee itseään Tsundere, Tosikko ja tunnollinen. Todelinen kolmen t:n mies Tokiya IchijoseUta no Prince-sama:sta
Shougo: Ensimmäiseksi vastaajaksi meille tulee Mies joka kuvailee itseään Viherpiipertäväksi miekkemieheksi ja suuntavaistottomaksi. Roronoa Zoro sarjasta One Piece
Izumi:Toiseksi vastaajaksi meillä tulee Tanssiva tyylikäs aikamatkailija aikamatkailija. 11th doctor sarjasta doctor who. 
Shougo: Viimeinen vastaaja kuvailee itseään Hiljainen Hikoileva ja pitkä. Bertholdt Fubar sarjasta shingeki no kyojin.


Tokiyan kysymykset olisivat kutakuinkin seuraavanlaiset:
-Pidätkö stundereista?
-Onko sinulla mitään erityislahjoja? Musikaalisia tai muuten.
-Mitä lähtisit kanssani ulos syömään? Pitää laskea kalorit etukäteen.
-Haittaisiko sinua, jos pukeutuisin välillä kimalteleviin, röyhelöisiin vaatteisiin ja esiintyisin TV-visailuissa?
-Minkä väriset hiuksesi ovat? Yleensä pidän vähän ärsyttävistä, pirteistä punapäistä.


Izumi: Ja palkinnoksi isoveli on luvannut teille maksetun shoppailureissun harajukuun.
Shougo: *samaan aikaan kun izumi kertoo palkintoa ja näyttää korttia SHougo taputtaa vaatteensa paniikissa läpi ja katsoo sitten izumia.* toi on mun Mastercard.
Izumi: *työntää kortin ”tisseihin”* ei oo enää. Nauttikaa
(joku huutaa yleisöstä hetkinen ja tokiya tullaan hakeen pois) Idotlit ei rakastu!
Izumi: ….REI ONKS SE TOTTA!?
Rei:Sena productionilla on eri käytännöt.

Shougo: Siellä menee taas uusi onnellinen pari kohti ilveksen Hotellihuonetta.
Rei: Kröhöm!
Shougo: Siis parisuhteen onnellista satamaa!
Izumi: (katsoo hieman apeana taas) Tuleekohan Ryoma takasin enää?
Shougo: *köhköh* ei jos musta riippuu *köhköh*
Rei: (tietää nyt varmasti että jokin on pielessä.) Izumi. Cosplaymode haluaa tehdä susta jutun. Toimittaja odottaa alakerrassa.
Izumi: Oikeasti?!
Rei: Juu meidän on mentävä heti että ehtivät ottaa kuvia. (alkaa työntää Izumia kohti ovea)
Izumi: Mutta!  Entäs Shougo?!
Rei: Kyllä Shougo osaa yhden kierroksen pitää ilman että homma hajoaa käsiin… (pysähtyvät/Jäätyvät asentoon kesken matkan, kääntyy ja sanoo uhkaavasti) Eikö niin?
Shougo: Ky-Kyllä Rakas.
Rei: Hienoa. palaan pian. (Sanoo assarille) Pidä huoli ettei se sytytä mitään tuleen.
Rei ja Izumi lähtee ulos.

Shougo: Jes Nyt kun Rei ei oo hengittämässä niskaan ja Ryoma on poissa kuvioista! Mää Löydän Izumille täydellisen poikaystävän!  Mutta ennen sitä on vuorossa sekakierros!
Kysyjäksi meille tulee Korpraali joka kuvailee itseään hermonsa menettäväksi siivousfriikiksi ja sisupussiksi Levi Ackerman sarjasta Shingeki no kyojin.
ensimmäiseksi vastaajaksi meille tulee Neiti joka kuvailee itseään sanoin Omapäinen, utelias ja rivopuheinen. Ellie sarjasta last of us.
toiseksi vastaajaksi meille tulee neiti joka kuvailee itseään sanoilla huono kokki, naivi ja viaton. Kaguya Houraisan sarjasta Touhou.
Ja koska kolmas Vastaaja sai ruokamyrkytyksen joten joudumme ottamaan yleisöstä vastaajan. Muistutan että älkää syökö kaksi viikkoa vanhaa lihaa.

1 Osaatko siivota vai oletko sottapytty, joka ei siivoa koskaan?
2 Suostuisitko vaikka sihteerikseni tai meidokseni?
3 Osaatko taistella?
4 Voisinko käyttää sinua korokkeena tai tuolina välillä?
5 Ja näin viimeiseksi kysymykseksi voisitko kertoa pari asiaa jossa olet hyvä?

Shougo: palkinnoksi saatte vip passin Tokyon Disneylandiin… Ja Ryoma maksaa tämän reissun!
Shougo: Nyt kun virallinen osio on hoidettu on ekstrakierroksen vuoro! Kuka haluaa kokeilla onneaan mun ylisöpön pikkuveljen voittamisessa itselleen? 
Shougo: (Pyytää halukkaat siistiin jonoon Ja kysyy: ”miksi sun pitäis saada deitata mun veljeä?” jos vastaus ei miellytä Shougoa niin sanoo että seuraava! jos vastaus miellyttää SHougoa niin laittaa istumaan vastaajaksi. lopullinen määrä kaksi vastaaja ja yksi tuoli Ryomalle.) (JOS LIIAN VAIKEA TOTEUTTAA! Shougo valitsee vaan oman päänsä mukaan kaksi yleisön joukosta tai jos halukkaita on liikaa. ja kysyy miksi Sun pitäis saada deitata mun veljeä kysymyksen valituilta.)
Shougo: Hienoa sit me tarvittais vielä yksi vapaaehtoine- *Rei tuo Ryoman takasin huoneeseen*

Shougo: Mitä sä teet takasin täällä? *hitaasti ja vihaisena*
Ryoma: Tulin ulos kaapista
Rei: Mä löysin sen sidottuna siivouskomerosta matkalla takaisin. 
Shougo: Mites se sinne? Hei HEI!? Mitä sä teet?!
Rei: (Vie Ryoman vapaan vastaajan paikalle) 
Rei: Koska sä et suostu antaan Izumia Ryomalle vapaaehtoisesti. Me tehdään näin ja annetaan Ryoman yrittää voittaa Izumi tällä tavalla.
Shougo: Rei! Sä pilaat koko jutun!
Rei: *ohjaa Shougon lavan eteen ja vetää sitten liivinpielestä tai paidasta lähelle.* Jos..sä et anna Ryoman yrittää...Mä en anna sulle Kuukauteen.
Shougo:*uhkauksen kuultua kauhunsekainen ilme ennen kuin myöntyy.* !.... Okei voitit.
Rei: Ryoma istu. Shougo hae Izumi.
Shougo: Yes sir! *lähtee hakemaan Izumia.* Tänään mä saan! ~♥
Rei: Älä mokaa. (Ryomalle vakavana ja Ryoma nyökyttää päätänsä pari kertaa paniikissa.)

Izumin Kysymykset:
Tulevana idolina tulen olemaan kiireinen joten miten pitäisit huolen että meillä on yhteistä aikaa?
Jos pyytäisin sinua poseeraamaan mangaa varten alasti, tekisitkö sen?
Sarjakuvani deadline on tulossa. Autatko minua viimeistelemään sen vaikka siinä menisi koko yö?
Vieksä vai vikiseks sä ja jos viet niin antaisikko sä mun joskus viedä.
Perhe ei ole sieltä normaaleimmasta päästä kuten näkyy haittaako?


(Izumi valitsee Ryoman ja ottaa joko morsio tyylillä syliin ja ”pussaa” *käsi edessä tai jotain.* tai jos ei kykene niin pyörähdyksestä käden ali taivutukseen?) 
Odotetaan että muut lähtevät tai ohjataan pois.
Shougo: tämän ei pitänyt mennä näin! Mä en hyväksy tätä!
Ryoma: Mitä?! Sano se uudelleen senkin munasuolaaja! (”pudottaa Izumin ja napit vastakkain Shougon kanssa” rinnuksista kiinni nojaatte aina eteenpäin omalla vuorollanne ja toinen taaksepäin rei ”yrittää” erottaa.)
Shougo: Saippuaprinssi!
Ryoma: Porkkanapää!
Shougo: Ylinäyttelijä! 
Ryoma: Sävelkuuro!
Shougo: Tuhkamuna! 
Ryoma: : urantuhoaja!
Izumi: LOPETTAKAA!
(MOLEMMAT JÄÄTYY JA KATSOO IZUMIA joka alkaa nyyhkyttämään?)

Izumi: En minä olisi valinnut Ryomaa jos tietäisin että hän ei olisi tietänyt oikeaa vastausta noihin kaikkiin kysymyksiin! (onko tää oikein kirjotettu?)
Shougo: Izumi. Mä-
Izumi: Miksi sä et voi hyväksyä sitä että mä rakastan Ryomaa! (tajuaa ja läpsäisee kädet suun eteen.)
Ryoma: Izumi… (tulee luokse ja ottaa käsistä.) Onko se totta? (Izumi nyökkää)
Rei: (Shougolle) Nooooh?
Shougo: (Kädet puuskassa ja Mököttäen) No olkoon nyt yhdessä sitten.
Izumi: YAY! (Ryoma ja Izumi halaa ja Juoksee ulos. Rei ja Shougo jää lavalle.) 
Rei: ”Noh? Mitäs nyt sitten kun Show on ohi ja kaikki oikeat sai toisensa?”
Shougo: Niin muuten. (Nostaa Rein olalle samalla kun Rei huutaa häkeltyneenä.)
 Rei: Shougo! Mitäh! Apua! Laske minut alas heti senkin luolamies et sinä ole mikään palomies apuaaaah! Jne (ja lähtee myös ulos.)


__________________________________________


Paljon tuli taas tätä tehdessä opittua ja monta seikkaa burgeroitua omasta esiintymisesta tuota videota katsottaessa. Toivon mukaan pääsemme niitä huomioita vielä hyödyntämään tulevaisuudessa.

Parit palautteet hahmojen osuvuudesta voidaan viel näin lopuksi kyllä allekirjoittaa viikkojen kestäneiden chattien ja skype keskusteluljen perusteella. IC:eily ei paljoa tällä nelikolla vaatinut.  Returnmemory lainatakseni "Tulee ikävä näit cosseja"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti